Vanhemmuus artikkeli 2

Tähän ingressi

Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: ”Kuu, keritä, päivyt, päästä, otava, yhä opeta miestä ouoilta ovilta, veräjiltä vierahilta, näiltä pieniltä pesiltä, asunnoilta ahtahilta! Saata maalle matkamiestä, ilmoillen inehmon lasta. Kuuta taivon katsomahan, päiveä ihoamahan, otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän!” Kun ei kuu kerittänynnä eikä päivyt päästänynnä, ouosteli aikojansa, tuskastui elämätänsä: liikahutti linnan portin sormella nimettömällä.

Lukon luisen luikahutti vasemmalla varpahalla; tuli kynsin kynnykseltä, polvin porstuan ovelta. Siitä suistui suin merehen, käsin kääntyi lainehesen; jääpi mies meren varahan, uros aaltojen sekahan. Virui siellä viisi vuotta, sekä viisi jotta kuusi. Vuotta seitsemän, kaheksan. Seisottui selälle viimein, niemelle nimettömälle, manterelle puuttomalle. Polvin maasta ponnistihe, käsivarsin käännältihe. Nousi kuuta katsomahan, päiveä ihoamahan, otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän.

Se oli synty Väinämöisen, rotu rohkean runojan kapehesta kantajasta, Ilmattaresta emosta.